Tämä on poikkeusilmoituksen esimerkki
Poikkeusilmoitus näkyy jokaisella alasivulla yläreunassa.
Kaupunki suunnittelee kaiken Pkky:n opetuksen siirtämistä keskustaan. Tässä ei ole ajateltu esimerkiksi Niittylahden kampuksella sijaitsevan eräopaskoulutuksen tarpeita ja sitä, että muissakin koulutusohjelmissa opiskelevilla on mahdollisuus asua koulun asuntolassa edullisesti. Tämä on tärkeä asia, koska opiskelija-asuntoja on todella heikosti tarjolla Joensuussa. Tällä hetkellä kampuksen opettajat ovat lomautettuina kesken koulutuksen. Lomautus tapahtuu kesken opetuskauden ja vielä juuri…
Opettajat ja hoitajat, nuo yhteiskunnan suuri menoerä. Olen ollut äärimmäisen pettynyt hallituksen antamaan arvostukseen näitä ammatteja kohtaan. Opettajat ja hoitajat (mukana siis myös varhaiskasvatuksen ammattilaiset) tekevät työtään sydämellään. Nämä rautaiset ammattilaiset ovat usein kutsumusammatissaan ja kantavat ihmisten huolia ja murheita vielä vapaa-ajallaan. Kun tehdään ihmisenä työtä ihmisten parissa, halutaan kohdata ihminen ihmisenä ja tehdä parhaansa…
I – KOULUTUS JA SIVISTYS Laadukas ja tasa-arvoinen päivähoito ja peruskoulu Täydennetään kunnallista päivähoitoa yksityisellä ja tuetaan perheiden omia valintoja, myös avoin varhaiskasvatus. Kokeillaan päivähoidossa erilaisia aukioloaikoja ja tuntiperusteisia maksuja, lisää joustavuutta perheiden tarpeiden mukaan. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen Joensuuhun. Muutetaan neljä tuntia päivässä tarjottava varhaiskasvatus kaikille perheille maksuttomaksi. Inhimilliset ryhmäkoot varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Terveet ja…
LET’S TAKE CARE OF EDUCATION AND CULTURE High-quality daycare and primary education for every child stands for a subjective right to daycare, free early childhood education, reasonable group sizes, sufficient material grants and taking families in different situations into account. Joensuu will take care of its youth by securing funding for vocational education, supporting inclusive…
JOVENSUUN VIHANDU VALLIČUSOHJELMU PIETÄH HUOLDU OPASTANDAS, KUL’TUURAS DA SIVISTYKSES Luavukas i taza-arvoine päivyhoido da perusškola tarkoitetah subjektiivistu päivyhoido-oigevustu, ilmastu aigastu kazvatandua, gumannoloi joukkosuuruzii, tävvellizii materjualumiärydengoi dai perehien eriluaduzien ololoien huomivoičendua. Nuorien Jovensuus turvatah ammattiopastuksen finansiiruičus, annetah tugie madalan kynnyksen hobbiruandale da garantiiruijah ennakkoh estäjien palveluloin tävvellizys. Kul’tuurua da sivistysty kannatetah bibliotiekkoin kehitändäl, kanzalaslähtözen kul’tuururuandan finansiiruičuksel,…
Marjo Hämäläinen 21.3.2017 Joensuun Vapaudenpuiston perusparannussuunnitelmat ”järkyttävät” monia. – Tarkoitus olisi selkiinnyttää puiston rakennetta ja avartaa näkymiä. Mutta myös puiston viihtyisyyttä olisi kuulemma ollut määrä lisätä. – Kohennussuunnitelmaa varten tehtiin myös laaja yleisökysely. Suunnitelman taustaidea, 1920-luvulle palautuva ”muotopuutarha”, ei tainnut ihan olla se kaupunkilaisten käsitys viihtyisästä puistosta. Toki mielipiteet puiston kehittämisestä risteilivät moneet suuntaan, mutta…
Iiris Pääkkönen ja Maria Roivas 20.3.2017 Tahdomme Joensuun alle 25-vuotiaille maksuttoman ehkäisyn. Nuorille tarjottavat ehkäisymuodot kattaisivat sekä hormonaaliset että ei-hormonaaliset ehkäisymenetelmät kuten kondomit ja kuparikierukan. Kondomien tarjoaminen ehkäisee sukupuolitauteja ja jakaa vastuuta ehkäisystä tasaisemmin kaikille sukupuolille. Ehkäisyn maksuttomuus on selkeästi lisännyt ehkäisyn käyttöä niissä kunnissa, joissa se on nuorille tarjottu. Hyvänä esimerkkinä maksuttoman ehkäisyn toimivuudesta…
Pidetään huolta koulutuksesta, kulttuurista ja sivistyksestä Laadukas ja tasa-arvoinen päivähoito ja peruskoulu tarkoittavat subjektiivista päivähoito-oikeutta, ilmaista varhaiskasvatusta, inhimillisiä ryhmäkokoja, riittäviä materiaalimäärärahoja sekä perheiden erilaisten olosuhteiden huomioimisen. Nuorten Joensuussa turvataan ammattikoulutuksen rahoitus, tuetaan matalan kynnyksen harrastustoimintaa ja taataan ennaltaehkäisevien palvelujen riittävyys. Kulttuuria ja sivistystä edistetään kirjastojen kehittämisellä, kansalaislähtöisen kulttuuritoiminnan resursoinnilla, turvaamalla vapaan sivistystyön rahoitus ja pitämällä…
[et_pb_section fb_built=”1″ admin_label=”section”][et_pb_row admin_label=”row”][et_pb_column type=”4_4″ parallax=”off” parallax_method=”on”][et_pb_text admin_label=”Teksti”] Iiris Vesala 13.3.2017 On järjetöntä purkaa normeja luomalla niitä lisää. Jo ennestään ylityöllistettyjen sosiaalityöntekijöiden aikaa ei pidä laittaa siihen, että he arvioivat, suodaanko kokopäivähoitoa haluavalle merkintä lapsen ”lisätuen tarpeesta” vai ei. Meidän on saatava takaisin jokalapsenoikeus päivähoitoon! Joensuun kaupunginvaltuuston päätös lakkauttaa lasten subjektiivinen oikeus päivähoitoon on lyhytnäköinen…
Joensuun Vihreät saivat mukaansa kaikkiaan 44 ehdokasta, joiden ikäjakauma on väliltä 20-73. Ehdokkaita on monilta elämänalueilta opiskelijoista eläkeläisiin, tanssitaiteilijoista diplomi-insinööreihin. Mukana on huomattava määrä ensikertalaisia mukanaan uusia tuulia ja ideoita. Alla ehdokkaat aakkosjärjestyksessä. Tarkemmin ehdokkaisiin voit perehtyä myöhemmin valmistuvassa ehdokasgalleriassa. Autti Hannele Elonheimo Ville Hiltula Tarmo Hokkanen Päivi Holopainen Jani Huikuri Teemu Hämäläinen Eeva Hämäläinen…